maanantai 1. helmikuuta 2016


Helmikuu 2016


Vuosikokous torstaina 25.2.2016 klo 17:00 Puhoksen Seurojentalolla. 
Tervetuloa kaikki mukaan.

Hallituksen kokous 10.2.2016 klo 17:00 Puhoksen Seurojentalo

2016 vuoden Kurssiryssäys Kiteen seurakuntatalo ke 24.2.2016 klo 17:00-20:30

Vartissa valmista. Miten saada vartissa tai puolessa tunnissa maittavaa syötävää? Yksinkertaiset, nopeasti valmistuvat ja terveelliset ruoat ovat tervetulleita eri elämänvaiheissa olevien kiireiseen arkeen. Välillä aterian voi tehdä kotoisista aineksista ja välillä kokeilla vaihteluksi jotain trendikästä. Illan aikana tehdään nopeasti valmistuvia, arkeen sopivia maistiaisia.
Yrttien tuoksua ja lumoa. Värikkäät, tuoksuvat yrtit ovat helppoja kasvattaa sekä astioissa että ryytimaassa. Yrttejä voi viljellä laatikoissa ja ruukuissa parvekkeella tai pihalla. Illan aikana tutustutaan niin perinteisiin kuin hieman erikoisimpiin yrtteihin ja kylvetään jokaiselle oma yrttiruukku kasvamaan.
Garderobi. Vähennetään tekstiilijätettä tuunaamalla vanhoista farkuista ja vetoketjuista ruusuja. Mukana on myös muita tuunausideoita tekstiilijätteen kierrättämiseksi.
Väliajalla on vertaismartan vartti ajankohtaisista asioista.

Kursilla teimme hyvää ruokaa ja kylvimme maitopurkkiin rukolan ja kirvelin siemeniä.
Opettaja oli kasvattanut herneen- ja parsakaalin versoja malliksi.

Ruokalistalla oli:
chili con carne ja couscous http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/chili-con-carne/,  
kauraleipäset, 
herkkumysliä (paahdettu granola) ja jogurttia.