torstai 12. maaliskuuta 2015


          Hallituksen kokous 30.3.2014 klo 19:00 Puhoksen seurojentalolla.


    24.3.2015 klo 13-20 oli Pajutyökurssi Puhoksen seurojentalolla
    Opettajien tekemiä esimerkkejä pajutöistä
    Opettajina olivat Ritva Solonen ja Katri Palm
















    PAJUN KERUU
    Puutarhapunonta-kurssilla käytetään tuoretta pajua. Se on hyvä kerätä vasta vähän ennen kurssin alkua, jotta se ei ehdi kuivumaan lämpimillä kevätsäillä. Paju on kuitenkin kerättävä ennen hiirenkorvien puhkeamista.Sen jälkeen kuori alkaa irrota pajusta, eikä kestä punomista.
    (Varsinaisesti paju kerätään syksyllä lehtien pudottua, jolloin kuori on tiukasti kiinni ja paju sitkeimmillään).
    Pajut kerätään oksasaksilla mahdollisimman läheltä maata leikaten. Pajujen täytyy olla SUORIA JA OKSATTOMIA ensimmäisen vuoden versoja. 2-3 vuotta vanhoista pensaista voi ottaa haarattomia latvoja ja oksia.
    Pajunkeruuseen täytyy pyytää maanomistajan lupa, paitsi VR:ltä ja TVH:lta.

    NIPUTUS JA SÄILYTYS
    Kerätty paju niputetaan 100 tai 50 kpl:n nippuihin pituuden mukaan 20 cn:n välein (esim 60-80 cn, 80-100 cm, 100-120 cm jne…). Niputetut pajut pitää säilyttää VARJOISASSA JA VIILEÄSSÄ, jos mahdollista esim. lumeen peitettynä käyttöön asti.

    TARVITTAVA MÄÄRÄ JA LAATU

    Esimerkkejä:
    Köynnöstuki ruukkuun tai maahan asetettava:
    Kartionmuotoisiin köynnöstukiin tarvitaan halutusta koosta riippuen 150-250 cm:n pituisia loimikeppejä 16-26 kpl sekä 50-60 kpl ohuempia n. 150 cm pitkiä varpuja.

    Pajupallo tai pajulintu:
    Noin 10 kpl pitkiä 150-250 cm:n pituisia pajuja kehikoksi ja ohuempia n. 100-150 cm varpuja pujotteluun 50-100 kpl (halutusta pallon tiheydestä tai linnun koosta riippuen).

    Eläinhahmot (esim. jänis, hanhi):
    Rungoksi paksuja pajukeppejä 5-10 kpl pitkiä 150-250 cm:n pituisia ja punontaan runsaasti, esim. 100-200 kpl, ohuempia n. 100-120 cm:n pituisia pajuja.

    Aidat, pensastuet, kompostikehykset:
    Erilaisista aidanteista ja vastaavista rakenteista voi kurssilla tehdä pienoismallin, jonka mukaan se voidaan tehdä omalle pihalle. Pienoismalleihin sopii pääosin esim. 60-80 cn:n pituiset pajut                                                                                                                      
    MÄÄRÄT OVAT VIITTEELLISIÄ ja riippuvat tehtävistä töistä. Varaa mieluummin liikaa ja monenlaista pajua kuin liian vähän.

    MUUT TARVIKKEET: 

    •                            oksasakset
    •                           puukko
    •                 styrox- tai polyuretaanilevyä (paksuus 5 cm) pienoismalleja varten
    •                 piikki ja lyöntirauta (jos aiemmin jo punoneilla on)
    •             eväät, kahvia voimme keittää seurantalolla 

perjantai 6. maaliskuuta 2015


Maaliskuu 2015

2.3.2015 Puhoksen Martat on nyt Facebook'ssa

8.3.2015 Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

9.3.2015 klo 16:30 Sulonpyttyhiihtojen kahvituksen suunnittelua Seurojentalolla

11.3.2015 Sulonpyttyhiihtojen kahvitus Seurojentalolla. Hiihdot alkoivat klo 18:00.