Marraskuu 2015
tiistai 10. marraskuuta 2015
perjantai 2. lokakuuta 2015
tiistai 1. syyskuuta 2015
Syyskuu 2015
Syyskuun marttailta on ke 23.9.2015 klo 18:00 Puhoksen seurojentalolla. Tervetuloa.
Ti 22.9.2015 klo 17:00 Puhoksen seurojentalon kellarin siivoustalkoot Puhoksen Vesan kanssa.
12-13.9.2015 Puhoksen Martoilla oli lettukahvila Koivikon elomarkkinoilla ja Puhoksen Vesa myi makkaraa. Asiakkaita oli jonoksi asti ja syyssää oli aurinkoinen ja lämmin. Kiitokset asiakkaille ja kaikille talkoolaisille.
Syyskuussa 12-13.9. 2015 meillä on Puhoksen Marttojen lettukahvila Koivikon elomarkkinoilla.
tiistai 4. elokuuta 2015
Elokuu 2015
Puhoksen Marttojen 70-vuotisjuhlat on nyt juhlittu.
Kiitos kaikille onnittelijoille lahjoista ja kiitos kun kävitte.
Kiitos Katja Kolehmaiselle ja Marja Simolalle hyvästä juhlapuheesta.
Kiitos Sara Kurkolalle ja Anniina Luukkaiselle kauniista laulusta ja soitosta.
Kiitokset myös juhlajärjestelytalkoisiin osallistuneille onnistuneista juhlista.
Tarjolla oli karjalanpiirakoita munavoilla, lusikkaleipiä, täytekakkua ja kahvia/teetä.
|
Lahjapöytä ja vuosimerkit (70-v, Vieno Päivinen, 20-v Tuire Hämäläinen, 10-v Anne Inkinen ja Eila Leinonen, eivät päässeet paikalle) |
Juhlajärjestelyihin osallistuneet Martat |
Elokuussa valmistelemme Puhoksen Marttojen 70-v juhlia.
70-v juhlamme on 30.8.2015 klo 13 Puhoksen Seurojentalolla (Huvitie 7, Puhos).
Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja tervetuloa juhlimaan.
Juhlavalmistelutalkoot ovat seuraavasti:
pe 28.8 klo 12 aloitetaan pöytien ja tuolien asettelulla juhlasaliin.
la 29.8 alkaen klo 9 tehdään yhdessä seurojentalolla karjalanpiirakoita ja täytetään kotona paistettuja täytekakkupohjia mansikkahillolla, jotka koristellaan marjoilla ja hyytelösokerista tehdyllä kiilteellä.
su 30.8. alkaen klo 10 tehdään loppusilaus ja koristellaan täytekakut kermavaahdolla.
Juhlat alkavat klo 13.
Ohjelma juhlissamme:
Puhoksen seurojentalon remontti on nyt tehty.
Salin ja eteisen lattiat on hiottu ja lakattu/maalattu ja eteläseinä korjattu..
Seurojentalon siivousta, ikkunoiden ja mattojen pesua on tehty talkoilla.
70-v juhlamme on 30.8.2015 klo 13 Puhoksen Seurojentalolla (Huvitie 7, Puhos).
Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja tervetuloa juhlimaan.
Juhlavalmistelutalkoot ovat seuraavasti:
pe 28.8 klo 12 aloitetaan pöytien ja tuolien asettelulla juhlasaliin.
la 29.8 alkaen klo 9 tehdään yhdessä seurojentalolla karjalanpiirakoita ja täytetään kotona paistettuja täytekakkupohjia mansikkahillolla, jotka koristellaan marjoilla ja hyytelösokerista tehdyllä kiilteellä.
su 30.8. alkaen klo 10 tehdään loppusilaus ja koristellaan täytekakut kermavaahdolla.
Juhlat alkavat klo 13.
Ohjelma juhlissamme:
Vieraiden
vastaanotto, Maila
Malinen ja Anja Leminen
Tervetulotoivotus
ja kuohujuoma, Virva
Neuvonen
Marttalaulu
yhteislauluna
Pohjois-Karjalan
piirin toiminnanjohtaja Katja Kolehmaisen puhe
Sara Kurkola
ja Anniina Luukkainen esiintyvät 15 min
Marja
Simolan puhe
Vuosimerkkien
jako
Yhteislauluna
Soi kunniaksi luojan
Kahvitarjoilu
Sara ja
Anniina esiintyvät kahvitarjoilun aikana
Vapaata
seurustelua
Puhoksen seurojentalon remontti on nyt tehty.
Salin ja eteisen lattiat on hiottu ja lakattu/maalattu ja eteläseinä korjattu..
Seurojentalon siivousta, ikkunoiden ja mattojen pesua on tehty talkoilla.
![]() |
7.8.2015 olimme pesemässä mattoja Puhoksen pesupaikalla Myllyniemessä. |
24.8.2015 klo 18:00 Puhoksen Seurojentalolla on 70-v juhlien valmistelukokous, jossa päätetään tarjoiluista ja työnjaosta. Tulkaa kaikki joukolla mukaan, että saadaan onnistuneet juhlat.
torstai 2. heinäkuuta 2015
Heinäkuu 2015
Hallituksen kokous ti 21.7.2015 klo 18:00 Puhoksen seurojentalolla.
Puhoksen Martoilla oli lettukahvila Myllyniemessä, makkaranpaistoa kanavarannassa ja aamiainen klo 7:00 - 9:00 Seurojentalolla (Huvitie 7) Puhoksen perinnepäivillä 11-12.7.2015.
Kiitos kaikille talkoolaisille ja asiakkaille.
Välillä oli asiakkaita jonoksi asti.
3 munaa Munapiste Stam
8 dl maitoa Täysmaitoa Koivikon navetalta
2 dl vichyä
2 dl ohrajauhoja Luomuohra Laitinen
3 dl vehnäjauhoja Puhoksen Mylly
1 tl suolaa
½ dl voisulaa tai öljyä
Kiitos kaikille talkoolaisille ja asiakkaille.
Välillä oli asiakkaita jonoksi asti.
![]() |
Opetusministeri Sanni Gran-Laasonen kävi lettukahvilassamme |
Lauantaina kahvilassa oli jonoja |
Sunnuntaina vähän ennen kahvilan sulkeutumista |
Muurinpohjaletut
8 dl maitoa Täysmaitoa Koivikon navetalta
2 dl vichyä
2 dl ohrajauhoja Luomuohra Laitinen
3 dl vehnäjauhoja Puhoksen Mylly
1 tl suolaa
½ dl voisulaa tai öljyä
rasvaa
paistamiseen
Vatkaa
munien rakenne rikki. Lisää noin puolet maidosta ja jauhot. Sekoita
huolellisesti ja lisää loput maidosta, vichy, suola ja rasva. Anna taikinan
turvota ainakin tunti.
Kuumenna
muurinpohjapannu kuumaksi, voitele se se öljytyllä paperilla. Lisää voi
pannuun.
Kaada
lettutaikinaa pannun reunoilta keskelle. Taittele valmis lettu neljään osaan,
jotta saat sen ehjänä pannulta.

Tässä on tarkempi ohjelma:
Portit avautuvat kumpanakin päivänä klo 10, sulkeutuvat lauantaina klo 17 ja sunnuntaina klo 16.
Navetan edustalla lauantaina tilaisuuden
avaus klo 10.30 Kiteen valtuuston puh.joht. Sinikka Musikka, rovasti Sakari
Takala,
Huomioimiset, Jouko Karppanen, Heikki
Arpinen, Tuomo FlinkmanLaulu Puhoksesta Raija Pitko,
Kansallispukuesittely Kalevalaiset Naiset,
musiikkia Timo Hacklin ja Liisa KarhuNavetassa mm. kraatari Reino Penttilä,
Pläkkyri Pentti Tuominen, kyläkauppa, hevosvaljaiden tekijä (suutari),
käsityöläisiä, leivonnaisia, perunoita, yhdistys esittelyä.Tallissa mm. Postimuseo, Rajakillat, lasinen
mehiläispesäKärriliiterissä mm. Kiteen kotiseutumuseo,
vanhoja työkaluja, perinteinen kansanparannus.Lato-osassa mm. perinneruoka ravintola,
opastettu käsityönäyttely, Pressan Katit esiintyvät lauantaina lapsille ja
aikuisille kuulutuksissa ilmoitettuna aikoina.
Neulontakilpailu yleisölle kumpanakin
päivänä klo 12, parhaalle palkinto.
Grillikatoksella Puhoksen kyläyhdistyksen
makkaranpaistopiste.Navetan pihamaalla lauantaina pomppulinna,
yritysten- ja yhdistysten esittelyä ja myyntipisteitä. Matkailuauto
infopisteenä, postilinja-autot, mopot, moottorisahat.
Puintinäytös lauantaina klo 12.30,
sunnuntaina klo 12.45. Päreenhöyläystä. Maamoottoreiden esittelyä.
Kotieläimiä, hevosen kengitysnäytös
kuulutuksissa ilmoitettuna aikana ym. työnäytöksiä, kuten lankojen värjäystä.Talkoolaisten ruokailuteltalla ruokailevat
ainoastaan talkoolaiset.Rompetorialueella rompetorilaiset,
museoajoneuvoja. moottorisahataiteilija, kaivopumpuntekonäytös ym.
työnäytöksiä, VAPEPAN ja Pelastuslaitoksen esittelyä. Lauantaina halkomotin- ja
pilkkeentekonäytös,Koski avoinna.Puhoksen Mylly on avoinna ja myytävänä
luomutuotteita.Närelenkinvääntö näytökset ovat lauantaina
klo 11.30 ja 13, jatkona tukkilaisnäytökset kanavassa. Sunnuntaina näytökset
ovat klo 11 ja 13.
Kanavassa tai sataman edustalla
vesikirppunäytös, Antti Ticklen, ilmoitetaan kuulutuksilla.Pelastuslaitos voimalan lähellä.
Myllyniementien varressa ratsastus ja
hevosajelut, tervankeittäjä, museo ajoneuvoja. Jätteiden käsittelyn esittelyt.
Lauantaina jätevesien käsittelyn neuvonta,
Myllyniemessä Steel Pannu yhtye, 4H-
yhdistyksen lapsiparkki,
Savonlinnan reserviläisten perinneaseet.
Talvisodan päättymisestä 75 vuotta teema. Puhoksen Marttojen kahvio- ja
letunpaistopiste.
Vuonoksen maatilan jäätelö, omantilan maidosta.Posetiivarin soittaja.Lohensavustuspiste, jossa myytävänä
savulohta paikanpäällä syötäväksi ja evääksi.Kiteen Kalakaverien
kalankäsittelynäytökset lauantaina klo 11.30, 13, 14 ja 15, sunnuntaina klo
11.45, 12.45, 14, 15.15, sekä pyydys esittelyä, myytävänä paistettuja muikkuja.Venemestari Arvo Ketolaisen vanhat veneet
ja venemoottorit.Pursiseura Ilmarisen, purjehdus- ja seuran
esittelyt.Huoltolaiturissa yleisölle avoinna
Atlantin yli purjehtinut Antti Rannan purjevene ja pelastuslaitoksen vene, jos
ei ole tehtävissään.
Musiikki esityksiä on eripuolilla
tapahtuma-aluetta. Pääasiassa esiintyvät Timo Hacklin ja Liisa Karhu.
Sunnuntaina esiintyy tangofinalisti 2014 Satu Suhonen klo 12.15 ja 14.30,
ilmoitetaan kuulutuksilla. Sahalla soittaja on myös paikalla.Puhoksen 10. Perinnepäiviä on tekemässä
noin 100 toimijaa eripuolilta Suomea. Talkoolaisia noin 250 henkilöä.Kannattaa
seurata kuulutuksia, niin tietää mitä milloinkin perinnepäivillä tapahtuu.

2.7.2015 klo 19:00 KESÄILLAN VALSSI, harmonikkakonsertti Puhoksen seurojentalolla.
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen - Carina Nordlund, nuoret hanuristit Sara Rosti ja Milla Leväniemi. Ohjelmassa harmonikkamusiikin parhaita, Dallapé-ajan hittejä, Toivo Kärjen tangoja, kesän säveliä.
Väliajalla puffetti, Puhoksen Martat.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Kesäkuu 2015
Hallituksen kokous 24.6.2015 klo 18:00 Puhoksen Seurojentalolla
Maaseudun Tulevaisuus- lehdessä oli Puhoksen Marttojen haastattelu Joensuun piirakkapajalta 26.6.2015. Piirakkatalkoolaiset olivat Joensuussa 12.6.2015 tekemässä karjalanpiirakoita klo 7-13.
Hauskaa Juhannusta
Marttakahvio oli vanhassa makasiinissa |
Puhoksen kylätoimikunta rakentaa juhannuskokon Puhoslahdelle Koivikon Kievarin ravintolalaivan lähelle. Kokko sytytetään juhannusaattona klo 20:00. Puhoksen Martat avaa kahvilan makasiineissa klo 19:00. Tarjolla on raparperipiirakkaa, limonadia, pillimehua ja kahvia ja Puhoksen Vesa ry myy grillimakkaraa. Muita herkkuja ja juomia saa Koivikon Kievarin Ravintolalaivalta.
Autojen paikoitus Puhoksen seurojentalolla osoite: Huvitie 7.
Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)