torstai 2. heinäkuuta 2015


Heinäkuu 2015


Hallituksen kokous ti 21.7.2015 klo 18:00 Puhoksen seurojentalolla.

Puhoksen Martoilla oli lettukahvila Myllyniemessä, makkaranpaistoa kanavarannassa ja aamiainen klo 7:00 - 9:00 Seurojentalolla (Huvitie 7) Puhoksen perinnepäivillä 11-12.7.2015.
Kiitos kaikille talkoolaisille ja asiakkaille.
Välillä oli asiakkaita jonoksi asti.


Opetusministeri Sanni Gran-Laasonen kävi lettukahvilassamme









Lauantaina kahvilassa oli jonoja


Sunnuntaina vähän ennen kahvilan sulkeutumista






Muurinpohjaletut

3          munaa                       Munapiste Stam
8 dl      maitoa                       Täysmaitoa Koivikon navetalta
2 dl     vichyä                                       
2 dl      ohrajauhoja              Luomuohra Laitinen            
3  dl     vehnäjauhoja            Puhoksen Mylly          
1  tl      suolaa                                     
½ dl     voisulaa tai öljyä                     

rasvaa paistamiseen


Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää noin puolet maidosta ja jauhot. Sekoita huolellisesti ja lisää loput maidosta, vichy, suola ja rasva. Anna taikinan turvota ainakin tunti.
Kuumenna muurinpohjapannu kuumaksi, voitele se se öljytyllä paperilla. Lisää voi pannuun.

Kaada lettutaikinaa pannun reunoilta keskelle. Taittele valmis lettu neljään osaan, jotta saat sen ehjänä pannulta.



Tässä on tarkempi ohjelma:

Portit avautuvat kumpanakin päivänä klo 10, sulkeutuvat lauantaina klo 17 ja sunnuntaina klo 16.

Navetan edustalla lauantaina tilaisuuden avaus klo 10.30 Kiteen valtuuston puh.joht. Sinikka Musikka, rovasti Sakari Takala,
Huomioimiset, Jouko Karppanen, Heikki Arpinen, Tuomo FlinkmanLaulu Puhoksesta Raija Pitko,
Kansallispukuesittely Kalevalaiset Naiset, musiikkia Timo Hacklin ja Liisa KarhuNavetassa mm. kraatari Reino Penttilä, Pläkkyri Pentti Tuominen, kyläkauppa, hevosvaljaiden tekijä (suutari), käsityöläisiä, leivonnaisia, perunoita, yhdistys esittelyä.Tallissa mm. Postimuseo, Rajakillat, lasinen mehiläispesäKärriliiterissä mm. Kiteen kotiseutumuseo, vanhoja työkaluja, perinteinen kansanparannus.Lato-osassa mm. perinneruoka ravintola, opastettu käsityönäyttely, Pressan Katit esiintyvät lauantaina lapsille ja aikuisille kuulutuksissa ilmoitettuna aikoina.
Neulontakilpailu yleisölle kumpanakin päivänä klo 12, parhaalle palkinto.
Grillikatoksella Puhoksen kyläyhdistyksen makkaranpaistopiste.Navetan pihamaalla lauantaina pomppulinna, yritysten- ja yhdistysten esittelyä ja myyntipisteitä. Matkailuauto infopisteenä, postilinja-autot, mopot, moottorisahat.
Puintinäytös lauantaina klo 12.30, sunnuntaina klo 12.45. Päreenhöyläystä. Maamoottoreiden esittelyä.
Kotieläimiä, hevosen kengitysnäytös kuulutuksissa ilmoitettuna aikana ym. työnäytöksiä, kuten lankojen värjäystä.Talkoolaisten ruokailuteltalla ruokailevat ainoastaan talkoolaiset.Rompetorialueella rompetorilaiset, museoajoneuvoja. moottorisahataiteilija, kaivopumpuntekonäytös ym. työnäytöksiä, VAPEPAN ja Pelastuslaitoksen esittelyä. Lauantaina halkomotin- ja pilkkeentekonäytös,Koski avoinna.Puhoksen Mylly on avoinna ja myytävänä luomutuotteita.Närelenkinvääntö näytökset ovat lauantaina klo 11.30 ja 13, jatkona tukkilaisnäytökset kanavassa. Sunnuntaina näytökset ovat klo 11 ja 13.
Kanavassa tai sataman edustalla vesikirppunäytös, Antti Ticklen, ilmoitetaan kuulutuksilla.Pelastuslaitos voimalan lähellä.
Myllyniementien varressa ratsastus ja hevosajelut, tervankeittäjä, museo ajoneuvoja. Jätteiden käsittelyn esittelyt. Lauantaina jätevesien käsittelyn neuvonta,
Myllyniemessä Steel Pannu yhtye, 4H- yhdistyksen lapsiparkki,
Savonlinnan reserviläisten perinneaseet. Talvisodan päättymisestä 75 vuotta teema. Puhoksen Marttojen kahvio- ja letunpaistopiste.
Vuonoksen maatilan jäätelö, omantilan maidosta.Posetiivarin soittaja.Lohensavustuspiste, jossa myytävänä savulohta paikanpäällä syötäväksi ja evääksi.Kiteen Kalakaverien kalankäsittelynäytökset lauantaina klo 11.30, 13, 14 ja 15, sunnuntaina klo 11.45, 12.45, 14, 15.15, sekä pyydys esittelyä, myytävänä paistettuja muikkuja.Venemestari Arvo Ketolaisen vanhat veneet ja venemoottorit.Pursiseura Ilmarisen, purjehdus- ja seuran esittelyt.Huoltolaiturissa yleisölle avoinna Atlantin yli purjehtinut Antti Rannan purjevene ja pelastuslaitoksen vene, jos ei ole tehtävissään.
Musiikki esityksiä on eripuolilla tapahtuma-aluetta. Pääasiassa esiintyvät Timo Hacklin ja Liisa Karhu. Sunnuntaina esiintyy tangofinalisti 2014 Satu Suhonen klo 12.15 ja 14.30, ilmoitetaan kuulutuksilla. Sahalla soittaja on myös paikalla.Puhoksen 10. Perinnepäiviä on tekemässä noin 100 toimijaa eripuolilta Suomea. Talkoolaisia noin 250 henkilöä.Kannattaa seurata kuulutuksia, niin tietää mitä milloinkin perinnepäivillä tapahtuu.




2.7.2015 klo 19:00 KESÄILLAN VALSSI, harmonikkakonsertti Puhoksen seurojentalolla.
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen - Carina Nordlund, nuoret hanuristit Sara Rosti ja Milla Leväniemi. Ohjelmassa harmonikkamusiikin parhaita, Dallapé-ajan hittejä, Toivo Kärjen tangoja, kesän säveliä.
Väliajalla puffetti, Puhoksen Martat.